East-Asian Relations
Kurssilla
käsiteltiin kylmää sotaa ja kylmän sodan jälkeisiä
vaiheita. Tärkeitä asioita olivat Etelä-Korean ja Pohjois-Korean
suhteet ja miten USA, Japani, Kiina ja Venäjä vaikuttavat
alueella. Kiinnostavimpia aiheita oli Pohjois-Korean tilanne. Opettaja
osasi asiansa, mutta innostui välillä puhumaan pitkään
yhdestä ja samasta asiasta, jolloin kaikkea oli mahdoton pystyä
kuuntelemaan nukahtamatta. Kurssilla tehtiin esitelmiä kirjan
kappaleista
Personal Computer Application
Kurssilla
opetellaan tekemään oma kotisivu, aluksi Microsoft Frontpagella
ja myöhemmin myös HTML-kieltä käyttäen. Kurssiin
kuuluu myös yksinkertaista Javascript-ohjelmointia. Ongelmana on
koulun koneiden korean kieliset käyttöjärjestelmät.
Uusia ohjelmia on vaikea oppia, kun pitää muistaa monennettako
nappia painetaan sen sijaan, että opettelisi minkä nimistä
nappia. Tämä sivu on tehty kurssin työksi.